Vau, vau ja VAU!

Menin eilen titalla jälleen, ja muistin sitten ottaa kengät ja varret mukaan niin pystyttiin menemään paremmin.

Kun sain Titan sisälle, harjasin sen oikein perusteellisesti. En muista milloin viimeksi olisin viettänyt niin paljon aikaa hoitamisen suhteen, vois olla ihan hyvä tapa aina.. Laitoin koulupenkin selkään, suitset päähän ja lähdettiin kentälle. 

Otin alkuun taas ja jälleen paljon pysäytyksiä, ja nyt kiinnitin perusteellisemmin huomiota reagointiin. Eli jos reagoi liian hitaasti, niin sitten peruutusta perään. Tämä alkoi toimia nopeaan, ja Titta olikin hyvin kuulolla jo suhteellisen alusta! Työskentelin noin vartin verran aluksi vain käynnissä. Tehtiin myös taivuttelua kolmikaarisen muodossa alkuun.

Tämän jälkeen aloin ravaamaan, ja Titta oli todella mukavan tuntuinen! Ei alkuun ollut kovin rento, mutta kulki sopivan rauhassa. Ainakin siihen asti kun matto tuotiin ulos.. Sehän oli kamala hirviö kun se siinä aidalla tuulettui.. Saati kun sitä puisteltiin, niin siitähän lähti kova ääni.. Siitä neiti sitten jännittyi suhteellisen paljon, mutta kun matto vietiin pois, niin aika nopeaan saatiin rentoutta takaisin. Ravissakin tein temmonmuutoksia, pysäytyksiä, taivuttelua, ja suoralla uralla menoa myös harjoiteltiin.

Käveltiin sitten hetki jonka jälkeen aloin ottamaan laukannostoja käynnistä. Nostin ensimmäisen kerran laukkaa keskeltä pitkää sivua, josta lähdettiin sitten isolle keskiympyrälle. Ihan oikeesti, mä lopetin hengittämisen hetkeksi vahingossa kun hämmästyin sitä nostoa. Se oli täydellinen! Se tunne kun kaikki energia lähtee takapäästä ylöspäin.. En muuta voi sanoa kuin että vau! Otettiin sitten suhteellisen paljon nostoja molempiin suuntiin, ja lähes kaikki nostot olivat erittäin hyviä, lähes täydellisiä! Välissä toki käveltiin ja tehtiin väistöjä yms jotta neiti malttaisi rauhoittua.

Viimeisen noston jälkeen otin omat hermot kuriin ja lähdin suoraan ravaamaan loppuraveja. Ennen olen tehnyt jotain käyntijuttuja lähes aina, sillä Titalle meinaa jäädä aina laukkavaihe päälle. Nyt kuitenkin pidin hermoni kurissa, ja yllätyin miten hyvin titta malttoi ravata! Pystyttiin menemään lähes pitkin ohjin jo hetken kuluttua, eikä tullut kummempia kiihytyksiä. Tämän jälkeen sitten annoin kävellä pitkän aikaa, jonka jälkeen päästin sisälle nukkumaan.

Koko päivä oli mitä erinomaisin pitkään aikaan! Olispa aina hyvä päivä... Harmi vaan että kuvaajia on erittäin harvassa, varsinkin talvisin, että joudutte tyytymään näihin kuvattomiin postauksiin.. Kuitenkin sellanen juttu että hiihtolomalta on tulossa jotain spessuu sitten, jota ei etukäteen paljasteta! ; >

-Jossu